Puutarhasuunnittelu

Miksi kannattaa tehdä puutarhasuunnitelma ?

 

Hyvän suunnittelun avulla saat haluamasi kokonaisuuden

Puutarhasuunnittelussa huomioidaan puutarhan eri alueet asiakkaan toivomusten mukaan. Vaihtoehtoja voivat olla moderni, perinteinen tai vaikka teema-puutarha.

Suunnittelun kokonaisuus koostuu eri osista kuten käytävistä, oleskelupaikoista, ilmasuuntien vaikutuksesta ja naapurostosta. Puutarhaan voi luoda erilaisia huoneita kasvien ja muurien avulla. Eri piha-aluiden käyttö otetaan myöskin huomioon ja minimoidaan mahdolliset virheistutukset.  Kasvit, puut ja esimerkiksi korotetut istutusaltaaat luovat puutarhaan lattian, seinän ja katon.

Luo tunnelma

Rakennuksen ulkonäköön panostetaan usein paljon rahaa ja aikaa, mutta puutarhan ja rakennuksen luoma kokonaisuus unohdetaan. Kun puutarhasuunnittelua käytetään lähtökohtana voit myöhemmin toteuttaa suunnitelman ja toteuksen pala palalta. Voit myöskin antaa puutarhurin tehdä työ ja istuttaa kasvit.

Anna vanhalle pihalle uusi ilme

Jos olet rakentamassa uutta taloa, tai haluat muuttaa jo olemassa olevaa pihaa kannattaa tehdä puutarhasuunnitelma. Kasvien uudelleen sijoittaminen, uusien kasvien istuttaminen ja lannoittaminen voi saada pihaasi aivan uuden ilmeen. Hyvin suunniteltu puutarha ja piha-alue on pitkänajan investointi ja nostaa kiinteistön arvoa sekä antaa sinulle ja perheellesi iloa moneksi vuodeksi.

Puutarha on jatkoa olohuoneellesi antaen lisäarvoa ja rauhallisuutta, jota tarvitaan kiireisessä elämässä.

Puutarhasuunnittelu on hyvä investointi

Puutarhasuunnittelun kustannus on vain yksi osa kokonaisuutta rakentaessa. Jos käytät puutarhasuunnitelmaa apunasi säästät sekä aikaa että rahaa, vältyt epäonnistuneilta istutuksilta ja laatoituksilta. Hyvin hoidettu puutarha ja edustava puutarha nostaa kiinteistösi arvoa.

Luo puutarhaan huone kasveilla ja valastuksella

Käyttämällä kasveja ja puita voi kuoda puutarhaan erilaisia huoneita ja näin saat puutarhaasi katot ja seinät.
Korottamalla kivetyksiä saat puutarhaan korkeutta ja käyttämällä erilaisia kasveja ja muita rakenteita sekä istutuksia saat ilmettä ja elämää puutarhaan. Valaistus luo tunnelmaa ja antaa valoa syyspimeällä.
Suihkulähteet ja sora luovat mielenkiintoisia ääniä puutarhaasi.

Pihasuunnitelma voidaan tehdä moneen eri kohteeseen:

  • Yksityiset pihat (omakotitalot, paritalot ja rivitalot )
  • Uudisrakennukset
  • Kerrostalopihat ja viheralueet
  • Kesämökit
  • Yrityskiinteistöjen sisäsääntulot ruukkuistutuksineen ja viheralueet
  • Julkisten rakennusten viheralueet

Puutarhurin tekemästä työstä on mahdollisuus tehdä kotitalousvähennys. Vähennys voidaan tehdä myös kesämökillä tehtävästä työstä.
(katso www.vero.fi)

Miten aloitan ?

Syksy ja talvi ovat hyviä aikoja aloittaa puutarhan suunnittelu. Kesällä tai syksyllä otettujen valokuvien on hyvä idea. Näiden kuvien ja tonttikartan ( 1:100 tai 1:200 ) avulla voit tehdä suunnittelun esimerkiksi talvella.
Voit itse kirjata muistiin minkälaisia kasveja haluat ja mitä puutarhaltasi toivot, tämä auttaa suunnttelussa. Puutarhasuunnitelma tehdään aina yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Autan sinua toteuttamaan unelmiesi puutarha.


Copywright © 2013 Wasa Gardens